Mun on nykyään niin vaikea sanoa, että onko mulla ollu hyvä päivä tänään, vai onko ollu huono päivä tänään.. Ehkä se johtuu siitä, että eräs asia, jota en haluaisi ajatella, tuppaa nousemaan mieleen lähes jatkuvasti, kun olen yksin.

Olen elänyt tunteellisessa mielessä aika vaikeita aikoja viimeisen 10 kuukautta. Ehkä se on ollut osaksi omaa tyhmyyttä, osaksi varmaan myöskin toisen osapuolen "pelaamista" kanssani, kun ei oo tiennyt ettei mun kanssani voi pelailla, kun ei mun kanssa oo ikinä pelattukaan. Miten voi edes tietää pelin säännöt, jossei ole muuta kuin joskus sivukorvalla kuullut pelailusta?

No nyt tiedän, että astuin väärälle nurmelle väärään aikaan. Tuntuu, ja puhuttiin me siitä kyllä, että molempien kohdalla ajoitus oli ollut väärä, ja minä olin yksinkertaisesti kokematon. Nyt vajaan vuoden kun on soudettu ja huovattu, niin edistysaskelia on tapahtunut. Tosin vain toisella, tuntuu ainakin. Itse koetan ajatella positiivisesti jatkuvasti siitä, että "joo joo, kyllä tää tästä taas lähtee, kunhan pidät sen hymyn naamalla, etkä näytä kellekään että sua sattuu". 

Mutta tosiasia on että, tunteet pitäs näyttää silloin, kun ne tulee. Mutta kelle mä näytän? Asun yksin, uudella paikkakunnalla (tosin jo tuon em. 10 kk.), mutta ymmärrettävää on mielestäni se, että jos ei ole saanut kavereita kelle puhua, (koulussakin kaikki muut opiskelijat ovat eri sukupuolta), niin yksinhän sitä tuntuu näiden ajatustensa kanssa olevan. 

Välillä tuntuu että pää hajoaa niin, että pitäis oikeesti mennä ammattiauttajalle puhumaan ja kertomaan. Mutta ei tilanne ole missään vaiheessa ollut niin paha vielä oikeasti, että sinne asti ois tarvinnu...

Tällä hetkellä revin irti positiivisuutta ja jatkuvuutta omaan jaksamiseen siitä, että uuden työpaikan myötä olen sidottuna sinne monen kuukauden ajaksi. Ja minusta pidetään työpaikallani! En voi uskoa sitä! Varsinkin kun tuntuu välillä siltä, että okei, ihmiset pitää mua kivana ja hauskana niin kauan kun ne ei tunne mua. Saman tien kun tutustuvat vähääkään henkilökohtaisemmin, niin kaikkoavat he tyystin. Olen yrittänyt katsoa peiliin jo monesti asian tiimoilta, mutta mitä muutakaan voin olla toiselle, kuin ystävällinen?

Toki muutamasta kaverimenetyksestä saan kyllä syyttää itseänikin. Olen ne asiat käsitellyt jo, enkä nää syytä nostaa niitä enää esiin, kun omaa syytäni olivat nämä.

Mua ärsyttää kun oon niin helvetin saamaton jatkuvasti. Pitäs hoitaa miljoona asiaa, tyyliin EILEN, mutta en oo saanut aikaan.Tupakointikin pitäs lopettaa. Ei hyvä.